
Music by Toivo Kärki
Vibrafonisti Panu Savolaisen luotsaaman Panu Savolainen Toivo -yhtyeen Music by Toivo Kärki -albumi on julkaistu mestarisäveltäjä Toivo Kärjen (1915-1992) 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Yhtyeessä soittavat Savolaisen lisäksi maamme eturivin jazzmuusikoihin lukeutuvat kitaristi Teemu Viinikainen sekä basisti Jori Huhtala.
Levy koostuu Kärjen rakastetuista ikivihreistä kappaleista instrumentaalisovituksina sekä kolmesta täysin ennenjulkaisemattomasta sävellyksestä, jotka ovat löytyneet Kärjen arkistoista hänen poikansa Kalervo Kärjen avulla. Kahdessa näistä kuullaan myös laulusolisteja: Ninni Poijärven tulkitsemassa Syysyössä kahden -kappaleessa (1944) on Kauko Käyhkön sanoitus, kun taas Yonan esittämä Aloha Wau Ia 'Oe (1949, suom. ”Minä rakastan sinua”) on saanut täysin uuden tekstin hänen sekä Matti Pitkäsen toimesta. Kolmas aiemmin julkaisematon sävellys on vahvasti jazzperinteeseen nojaava instrumentaalisävellys In the Running vuodelta 1939.
”Itselleni merkittävä oivallus tätä ohjelmistoa kootessani on ollut Kärjen jazzvaikutteiden löytäminen. Mitä syvemmälle hänen tuotantoonsa olen sukeltanut, sitä selvemmäksi on käynyt kuinka keskeinen osa jazzilla on hänen musiikissaan. Lisäksi Kalervolta saatu kommentti ’Olen varma, että isäni olisi ollut tästä innostunut’ on kenties kannustavinta, mitä Kärki-levyn tekijä voi kuulla”, kertoo Panu Savolainen, joka vastaa suurimmasta osasta albumin sovituksia.
Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi vuonna 2010 valittu Panu Savolainen tunnetaan erityisesti HERD-yhtyeestään, joka julkaisi suurta kiitosta saaneen Jazzbasilli -albumin yhdessä laulaja Aili Ikosen kanssa syksyllä 2013. Lisäksi hän on mm. isännöinyt HERD- ja Panurama -klubeja Kansallisteatterin Lavaklubilla, sekä toiminut Sipoon Kalkkiranta Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2014 alkaen.
www.panusavolainen.com